
Olen Catharina, astrologi, jonka matka astrologian pariin alkoi vuonna 2009. Aloittaessani opinnot, aloin ensimmäiseksi tutkimaan omaa ja perhejäsenteni syntymäkarttoja, ja vähitellen astrologiasta tuli intohimoni ja elämäntyöni.
Vuodesta 2014 lähtien olen tehnyt astrologisia tulkintoja ammatikseni, aluksi keskittyen erityisesti ihmissuhteisiin liittyvään astrologiaan. Käytännön astrologian, kuten finanssi- ja terveysastrologian opintoni aloitin myöhemmin. Vuonna 2016 syvennyin finanssiastrologiaan, joka auttaa ajoittamaan taloudellisia päätöksiä ja välttämään epäedullisia ajankohtia. Vuonna 2019 laajensin osaamistani terveysastrologiaan, jonka avulla on mahdollista löytää sopivimmat hetket hoidoille, leikkauksille ja hyvinvointia edistäville toimenpiteille.
Astrologia ei ole ennustamista- se perustuu selkeisiin lainalaisuuksiin. Jokainen, joka haluaa, voi perehtyä astrologiaan ja oppia hyödyntämään sitä omassa elämässään.