Kuu kuvastaa tunteita, alitajuntaa ja vaistonvaraisia reaktioita. Sen sykli ja kontaktit muihin planeettoihin vaikuttavat ihmisten mielialaan, käyttäytymiseen ja energiatasoon. Yleisessä kuunrytmissä on neljä päävaihetta:
Uusikuu on hyvä aika uusien projektien aloittamiseen tai tavoitteiden asettamiseen.
Kasvava puolikuu edustaa kasvava energiaa ja aktiivisuutta, jolloin on hyvä jatkaa aloitettuja asioita ja viedä suunnitelmia eteenpäin.
Täysikuu on asioiden päättämisen ja loppuun saattamisen aikaa.
Vähenevä puolikuu on hyvä aikaa luopua ylimääräisestä ja valmistautua uuteen sykliin.
Kasvavan Kuun aikana energia lisääntyy, kun taas vanhan kuun aikana se vähenee. Mutta entä jos sinusta tuntuu päinvastoin? Voisiko henkilökohtainen kuunrytmi olla ristiriidassa yleisen kuunvaiheen kanssa? Esimerkiksi yleinen uusikuu saattaa tuntua sinusta vetäytymisen ajalta, kun taas henkilökohtainen uusikuu voi olla aikaa, jolloin tunnet itsesi energiseksi ja motivoituneeksi. Tämä ristiriita voi johtua siitä, että Kuumerkkisi asettaa omat rytminsä, joka ei aina seuraa yleisen kuunrytmin vaikutuksia.
Mikä on henkilökohtainen kuunrytmi?
Henkilökohtainen kuunrytmi perustuu syntymäkarttasi kuunmerkkiin, eli siihen horoskoopinmerkkiin, jossa Kuu sijaitsee syntymäsi hetkellä. Tämä tarkoittaa, että kuumerkkisi määrittää oman uudenkuun ajankohdan. Esimerkiksi, jos syntymäkarttasi Kuu sijaitsee Kaksosissa, sinulle tärkeät vaiheet ovat seuraavat:
Henkilökohtainen uusikuu: Kun Kuu kulkee Kaksosten merkissä, aloitat uuden syklin
Kasvava Kuu: kun Kuu siirtyy Kaksosista kohti Jousimiestä.
Täysikuu: Täysikuu tapahtuu vastasmerkissä, eli Jousimiehessä.
Vähenevä Kuu: Kun Kuu liikkuu Jousimiehestä takaisin Kaksosiin.
Kokeilemalla toimimista henkilökohtaisen kuunrytmin mukaisesti ja vertaamalla sitä yleiseen kuunrytmiin voit saada syvempää ymmärrystä omista energiasykleistäsi.